sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ei mennyt niinkuin strömsössä

Niin. Ei mennyt ei.
Ompelin viimme viikonlopun kankaanpainokurssin tuotoksesta paidan. Visio oli jo selkeä ennen kuin edes painoin kuvion kankaaseen. Mutta hah, kangas ei toiminut mallissa, ei sitten mitenkään. Tai jos ei halua liikutellä käsiä, ainakaan kovin ylös, tämä voisi toimia :D Aiemmin ompelemani paita samalla kaavalla taisi olla materiaalivalinnan suhteen täyskymppi, tämä sai hylätyn. Liian jämäkkää ja joustamatonta.


Ufolaatikkoon en tätä suostunut nakkaamaan. Aluksi ajattelin, että leikken paloiksi ja teen vaikka tuubihuivin. Sitten muistin, että talvipiponi on kamalan kulahtanut ja tarvitsen uuden.

Ruttupipo sai fleecestä vuorin. Otan tämän luultavasti heti käyttöön, koska olen kamala vilukissa :)

Kankaasta jäi lähinnä epämääräisiä palasia ja paidan takakappale. Vähän tuntuu arvokkaalta pipolta tällä hetkellä kun metrin verran kangasta tuli silputtua, mutta siitä takakappaleesta saa ainakin shortsit poitsulle ensi kesäksi (kuvittelen ainakin niin, helpottaa kummasti). Ja pitää keksiä jotain lopuistakin silpuista, taskuja tms.
Mutta ompa mulla nyt hieno pipo talveksi :)


maanantai 3. marraskuuta 2014

Kankaanpainoa

Olin viikonloppuna kansalaisopiston seulanvalotus ja kankaanpaino-kurssilla. En ole koskaan seulaa valottanut, enkä edes livenä nähnyt miten se tapahtuu. Netistä toki olen aiheesta lukenut ja kuviakin nähnyt. Seulalla olen painanut viimmeksi yli kymmenen vuotta sitten... No kivaa oli. Kokemusta tuli niin epäonnistumisesta kuin onnistumisestakin. Jälkimmäinen luonnollisesti mieluisampi kokemus :D


Alla oleva kuosi on oma piirros ja siihen valitettavasti liittyy se epäonnistumisen kokemus. Seula ei auennut kunnolla ja kuvio osittain rikkonainen siitä syystä. Ja sitten taisin onnistua testipainon jälkeen pesemään seulan huonosti, koska seuraavana päivänä kun painoin tuohon kuvassa olevaan trikooseen, jälki oli vielä huonompi... No tästä on päästy yli ja oikeastaan kuvio näyttää aika hienolta kun on osittan "kulunut". Tästä kankaasta lisää myöhemmin valmiin tuotoksen muodossa.

Pesin epäonnistuneen seulan auki ja valotin siihen netistä kaivamiani valmiita kuvioita, niistä esimerkkinä tuo tiskirättiin painamani pitsiliina. Ihan mielenkiinnosta ostin hopeaa painoväriä ja aika kivaltahan tuo hopeakin näyttää. Täytyy yrittää ennen joulua järjestää aikaa kankaanpainamiselle, ideoita on paljon, mutta aikaa tuntuu olevan aina liian vähän...

perjantai 31. lokakuuta 2014

Vähän vaaleanpunaista

Jostain syystä kaappeihini on kätkeytynyt kangas jos toinenkin. Minä en varmaan liity siihen mitenkään? Usein kaapeista löytyy kangasta joka tarpeeseen, mutta nyt ei löytynyt. Tai ainakin alkuun tuntui siltä. Piti nimittäin saada housut meidän neidille. Ja nimenomaan housut joustamattomasta materiaalista. Kaivelun seurauksena löysin pari erilaista babycordia (pieni vakoista ohuehkoa vakosamettia), joista ei oikein sellaisenaan ollut meidän neidin housuiksi. Vähän aivotyötä ja idean jälkeen uusi kaivelukierros.
Tehosteeksi löytyi raidallinen vaaleanpunavalkoinen ohut puuvilla ja puuvillabrodyyriä. Olisin halunnut pikkuruudullista vaaleanpunavalkoista kangasta, mutta se on jossain todella hyvässä säilössä... Mutta sain mielestäni poikamaisen harmaan kankaan käännytettyä tyttömäisiksi housuiksi. Loppukäyttäjä oli samaa mieltä.
Housujen päällitikkaukset on ommeltu vaaleanpunaisella langalla. Tikkasin lahkeiden sisäsaumat farkkuhenkeen.

Housuissa on takana kaarroke, laitoin raidallista kangasta tereeksi saumaan. Vyötäröllä ja lahkeensuissa on leveää kuminauhaa.

 Housujen kaava on Ottobren Forest Path (4/12), koko 110. Ihan kivat rennot lököttävät pöksyt, mahtuu talvella pitkiset helposti alle.

Olipas mukava ommella pitkästä aikaa joustamatonta matskua. Taidan piirrellä kaavasta pienemmän koon ja tehdä poitsullekkin pöksyt.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Sademetsän suojissa

Tilasin joskus kesäällä Vimmalta tätä ihanaa Sademetsän suojissa-joustocollaria. Kaikessa sekavuudessaan ja värikkyydessään tämä vain on jotenkin tosi hieno. Ihmettelin tämän kanssa aika pitkään, että mitähän tästä sitten tekisi... Ja mitä värejä tähän yhdistäisi, kun on jo itsessään niin värikäs.
 
Päädyin yhdistämään mekkoon kahta eri musta-valkoista trikoota. Alaosaksi mietin hetken mu-va pallosta leggareita, mutta toistaiseksi jäi tekemättä. (Musta on vain liian mustaa makuuni, mutta yritän siedättää itseäni...). Ja neidin kaapista löytyy mu-va raidalliset leggarit, joten niitäkin voi mekon kanssa käyttää.

Mekko on muokattu Ottobren Raide-trikoopaidasta, koko 104 (Ob 6/12) ja leggarit Ottobren Ropina, koko 104 (Ob 6/12).
 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Raitaa ja pitsiä

Törmäsin blogi-kierroksella Mallikelpoisen ompeluhaasteeseen. Ihan innosta puhkuen en mukaan lähtenyt, mutta koska ajatus jäi päähän pyörimään ja ideakin siinä syntyi, niin mikä ettei. Haaste kuului näin: "Valitse kaksi päämateriaalia. Ensimmäinen valintasi on materiaali, joka kuvastaa sinua. Toinen valintasi on materiaali, joka on täysin päinvastainen kuin sinä olet."

Valitsin raidallisen trikoon, koska pidän selkeistä linjoista ja olen ehkä persoonanakin vähän turhankin suoraviivainen välillä ;) Ja vastakohdaksi valitsin pitsiliinan, koska en koe olevani hempeilevä romantikko, eikä pitsi muutenkaan kuulu suosikkeihini... 
Paidan kaavan pohjalla on Onion 2035, koko XS. Pitsiliina menee osittain takakappaleen puolelle.


Pitsiliina on peräisin äidiltäni. Äitini tykkäsi pitsistä ja röyhelöstä, pitsi voisi siis kuvastaa häntä. Koska minulla ei ole tietoa liinan pesuhistoriasta, pesin sen 60 asteessa ennen paitaan ompelua. Varmasti saa silitysrautaa näyttää aina pesun jälkeen, sen verran kurttuinen oli pesun jäljiltä :D


Empä ole tainnut koskaan vielä vaatteen nurjaa puolta esitellä... tällä kertaa luvassa jopa kaksi kuvaa nurjalta. Tässä ekassa siis pitsin kiinnitys ompeleet. Päädyin ompelemaan ihan perinteisellä suoralla ilman mitään tukikankaita. Laitoin vain pitsin parista kohtaa nuppineuloilla kiinni ettei karkaa. Kohtuu helposti meni, vähän "muljahteli" tuolla ulkoringillä kun reunoja pitkin tikkailin, mutta eipä ne minnekkään näy kun lanka on samanväristä pitsin kanssa. Päätin kiinnittää vain reunoilta ja keskeltä ettei kuviosta tulisi liian jäykkä. Nyt se tuntuu mukautuvan liikkeeseen tosi kivasti.


Ja se toinen nurjan puolen kuva. Testasin tähän paitaan kääntää pääntien saumanvarat nurjalle ja hurauttaa käänteen peittarilla. Yllättävän kivasti taipuu paikoilleen, ei vedä tai kupruile mistään kohtaa. Olin jokseenkin ihan varma, ettei tule onnistumaan, tai vaatii ainakin massiiviset höyrytykset ompelun jäljiltä. Mutta oikeastaan olisi voinut esitellä ilman silitystäkin. Oikeasti hyvä vaihtoehto kanttaukselle, täytyy muistaa käyttää toistekkin tätä tekniikkaa.

Tykkään tästä vastakohtien paidasta tosi paljon. Pääsee takuuvarmasti käyttöön ja olen oikeastaan aika iloinen tästä haasteesta. En nimittäin olisi tuota pitsiliinaa varmaan koskaan mihinkään laittanut, olisi vaan pyörinyt laatikossa. Nyt se ja muisto äidistäni kulkee mukanani <3

tiistai 7. lokakuuta 2014

Roosa Nauha-huutokauppa

Facebookissa tapahtuu ja huudetaan hyväntekeväisyyteen perjantaina 10.10.2014. Silloin on Saumanvara-ompeluryhmän hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka potti lahjoitetaan suoraan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Ryhmän nimi on "Saumanvaran sydämestä - Roosa Nauha huutokauppa 10.10.2014", laita hakuun fb:ssä ja liity joukkoon. Tarkemmat ohjeet huutokauppaan löytyy ryhmästä.

Vilautinkin tämän mekon jo aiemmassa postauksessa, koko on siis 92 ja tämä löytyy tyttöjen vaatekansiosta numerolla 1.

Huutokauppaan on tullut aivan ihania kohteita ja olenkin niitä merkkaillut itselleni muistiin. Mahdan hukkua ilmoituksiin perjantaina kun huutokauppa lähtee käyntiin :D Muutama kohde on melkein "pakko saada"-luokkaa, saa nähdä kuinka käy ;)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tittidii!

Olen luvannut arpoa tänään edelliseen postaukseen kommentoineiden lukijoiden kesken kaksi metrin pätkää pinkkiä Helminauhaa. Ja arpakone pyöräytti lukemat, joiden perusteella voitot voivat kotiuttaa nimimerkit Ida ja hanna-naa. Laitan Teille sähköpostia aiheesta.  
Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea voittaneille :)


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Arvonta

Laitetaas käyntiin pieni arvonta. Palkintoja arvon 2kpl, kumpikin palkinto sisältää yhden metrin pinkkiä helminauha jerseytä (valmistaja Viljamin Puoti). Arvontaan osallistut olemalla lukija ja kommentoimalla mitä tekisit kankaasta, jos onni Sinua suosisi. Lukijaksi voit toki liittyä arvonnan aikanakin. Arvonnan suoritan 5.10. Voittajien nimimerkit julkaisen blogissa ja ilmoitan voittajille s-postilla heti arvonnan jälkeen. Muistathan ilmoittaa sähköpostiosoitteesi. Jos voittajia ei tavoiteta seitsemän vuorokauden kuluessa, arvotaan palkinto uudelleen.


Tein tälläisen 92-kokoisen mekon odottamaan erästä tulevaa hyväntekeväisyyshuutokauppaa, siitä lisää sitten myöhemmin.

 Pinkin sävy tuntuu olevan erityisen haastava kuvattava, pahoittelen vääristynyttä sävyä etenkin alemmassa kuvassa...

Onnea arvontaan :)

perjantai 5. syyskuuta 2014

Ruutupaperilla

Syksyn tullen moni kaivaa ruutupaperit laatikosta ja aloittaa arkisen aherruksen.

Varmaan aika monella on ollut käytössä sinikantinen ruutuvihko matikan tunnilla :)



Värivariaatioita voisi tehdä kuosista kuin kuosista loputtomasti, mutta usein ensimmäiset ovat suosikkeja. Tässäkin tapauksessa itse tykkään ruutuvihon kannesta, eli sinisestä ja mustavalkoisesta ruutupaperista, tulee kivasti nostalginen olotila :D

lauantai 30. elokuuta 2014

Osaiskohan sitä vielä...

En suuresti ole "mainostanut" täällä olevani kouluttautunut vaatetusalalle. En ole nimittäin koskaan ommellut työkseni. Kouluaikoina tykkäsin kaavoittamisesta ja olen ilmeisesti joskus luullut, että päähän kertynyt tieto ei katoa minnekkään ja olen kadottanut (?) kaiken kaavoittamiseen liittyvän koulumateriaalin, kaavastoja lukuunottamatta... No voin kertoa, ettei se tieto päässä ole pysynyt näitä kaikkia vuosia... Mutta uskon, että kerran opittu on löydettävissä, vaikka siihen voi hetki mennä (ja pari harmaata hiusta päähänkin tulla...) Ei muuta kuin peruskaavoja tekemään ja kuosittelemaan.


Kyllä se sieltä alkoi tulla, ihan paidalta se kaavanakin näytti :D

Paitaa ei ole vielä ehditty sovittaa, mutta hyvältä vaikuttaisi näin mutu-tuntumalla. Koko on siis 104. 
Tiedän olevani vähän hitaanpuoleinen ompelija, päätin kellottaa tämän paidan leikkuun, ompelun ja viimmeistelyn. Aikaa meni n. 59 minuuttia. Luin päivällä fb:stä miten jollain menee paidan tekoon n. 15-20 minuuttia leikkuu mukaan lukien, huh huh... Minä saan kyllä sen 15 minuuttia menemään jo leikkuuseen :D Mutta onneksi harrastaessa ei tarvitse olla aina niin tehokas :)

perjantai 29. elokuuta 2014

Helminauha

Mitähän tässä nyt sanoisi... Se on täällä! Suunnittelemani helminauha-kuosi on saapunut Viljamin Puodin valikoimaan pinkkinä trikoona. Kuosi esiintyy myös Viljamin Puodin vaatemallistossa, jei :)

Minä surauttelin helminauhasta pari mekkoa, toisen tytölleni ja toisen itselleni.

Oma mekkoni on kokoa S.


Tytön mekko on kokoa 104.

Vähän on jäänyt kuvat hämäriksi, pinkki on kirkkaammaan sävyinen luonnossa. Viljamin Puotiin pääset ostoksille vaikka klikkaamalla tästä.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ei ihan tavallista tasaraitaa

Päässä pyörii ajatus raidoista ja niihin yhdistetyistä kuvioista...


Ei ihan perus tasaraitaa.


Harmaapohjainen voisi olla harmaameleerattua trikoota tai joustocollaria, ai että...


 Tässä on jotain hassun hauskaa.


Pilviviivaa tasaraidan joukossa.


Olisihan sinne varmaan vielä jonkin kuvion saanut upotettua... Kaikki musta-valkoiset toimisi mielestäni kivasti vaaleanharmaalla meleeratulla materiaalilla.


Varoituskolmioita?



P.s. Oltiin tänään lanittelemassa, kiitos ihanat naiset mukavasta päivästä jälleen :)




perjantai 15. elokuuta 2014

Piirroskukkasia

Testasin jotain erilaista. Skannasin luonnosvihostani sivun verran ja poimin sieltä jotain muokattavaksi. Kamalasti en kyllä muokannut, koska tämä uppoaa itseeni tälläisenä aika hyvin :)






Yleensä piirtelen luonnosvihostani koneella, kiva testata tälläistäkin välillä. Tuo harmaalla pohjalla oleva varreton kukka taitaa olla oma suosikkini.

maanantai 11. elokuuta 2014

Rai-rai-raitaa

Kesämies sai useamman shortsisetin kesän aikana, tässä jälleen yksi niistä. Tykkään erityisesti t-paidasta ja se onkin ollut jo kovassa käytössä :)

T-paita on Ottobren David, koko 92 (OB 4/13), hihat lyhennetty ja lisätty tasku. Pääntietä pienensin vähän, se on mielestäni alkuperäisessä vähän turhan avara. Shortsit muokattu sivusaumattomaksi, Ottobren Donkey, koko 92 (OB 3/12).

torstai 7. elokuuta 2014

Pilvistä ja pisaroi

Lasten lomakausi päättyi reilu viikko sitten ja johan nuo ehti sairastua. Tällä helteellä kuumeessa oleminen on varmasti syvältä :/ Muumit piristävät junioreiden aamua juuri nyt, joten pistetään pieni päivitys sillä välin. Kukahan tekisi kuvankäsittelyhommat loppujen lomaompeluksien osalta? No sitä innostusta odotellessa jokin aika sitten piirtelemäni kuosi katseltavaksi.



Kuosissa samoja pilviä ja pisaroita kuin aiemminkin, vähän muokkailtuna vain. Itse voisin haluta sisustustekstiilejä tälläisellä kuosilla, verhoja, tyynyjä... Mitäs te tykkäätte?

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Raidat rutussa

Tilasin Vimmalta rutturaitaa, ajatuksissa oli jotain maksimekon tapaista, ehkä... Kankaan saavuttua se ei vastannutkaan täysin odotuksiani. Sen pitäisi olla 95% puuvillaa ja 5% elastaania, mutta melkein uskaltaisin väittää sen olevan 100% puuvilla trikoota. Käyttäytyi ommellessakin samoin (reikiintyi pallokärjillä). No joka tapauksessa, suunnitelmat meni uusiksi. Kangas ehti jo vähän tuskastuttaakkin, tilasin nimittäin 2m, että varmasti riittää maksimekkoon.


Viimme sunnuntaina lasten siirryttyä päiväunille, hipsin ompelukämppään, kaivoin tutun kaavan ja leikkasin. Heitin vain paidan takakappaleen kaavan kankaalle ja leikkasin "summissa" (mitään summissa, selkeä visio kirkkaana mielessä :D). Leikatun takakappaleen avulla leikkasin etukappaleen ja avarsin pääntien edestä. Ja surrur. Tai muka surrur, tietysti joka kone vastusti kun kyseessä olisi ollut tälläinen superpikapikaompelus...


Hihat ovat siis samaa miehustakappaletta. Hihansuussa rullapäärme ilman venytystä, vähän se aaltoilee, hillitysti. Tästä tuli aika kiva, sopivan rento, väljä malli kun on. Taidan tehdä toisenkin samalla "kaavalla". Tätä kangasta jäikin sitten reilu metrin pätkä jemmaan. Siitähän tekee vaikka mitä.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Harmaa, harmaampi, harmain

Näitä loman aikaansaannoksia edelleen... Jotain kuvia vielä jäi odottelemaan käsittelyä, mutta mennään näillä nyt tällä erää eteenpäin. Ah, niin ihanaa peruspertsaa, ihanista kankaista tietysti.

Testasin uutta kaavaa! Ei ollut käsillä 92 koon valmiiksi piirreltyjä kaavoja, joten piirtelin uudet lehdestä joka oli käden ulottuvilla. Ja rohkeasti leikkelin nämä kankaat kaavan testaukseen... Mutta kannatti olla rohkea, kaava osottautui hyväksi meidän jäbälle. Kaava on Ottobren David, koko 92 (4/13), pieniä muutoksia tehty lennosta. Alkuperäisessä taisi olla ajateltu resorit hihansuihin ja jopon leikkuun jälkeen aloin epäillä pääntietä liian avaraksi, joten toisessa nostettu edestä aavistus.

Huomenna olisi luvassa pikavisiitti Asuntomessuille. Ei ole muutamaan vuoteen tullut käytyä, joten oikein mukava päästä taas paikan päälle.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Loman aikaansaannoksia vol.2

Olen koko kesän suunnitellut piirtäväni topin ja t-paidan kaavat naisten Ottobre-lehdistä. Muistin sellaisia numeroita omistavani nimittäin. Nyt kun vihdoin loman loppuvaiheessa sain aikaiseksi, totesin, että turha vaiva. Pieninkin koko oli aivan liian suuri kun verrokkina oli hyväksi havaittu toppi. Kiva. No onneksi minulla oli se hyväksi havaittu toppi käsissä, piirsin sitten siitä kaavan. Yöhousujenkin kaavaa olen ollut vailla, ja yllättäen sellainenkin löytyi omista naisten Ottobreista. Pienin koko vaikutti vähän suurehkolta, mutta ajattelin, että eipä varmaan kiristä :D
Toppikankaan kanssa tuli heti ongelmia eteen, korkeus ei riittänyt. Tein sitten toppiin "raglan-hihat", tai saumat, ja sain kankaan riittämään. Olin suunnitellut laittavani näihin tummanruskeat kanttaukset, mutta kanttia oli kovin vähän, enkä jaksanut alkaa tekemään lisää. Otin sitten kiekon, jossa oli eniten resoria ja joka edes jotenkin sopii settiin. Tuli vähän tyttömäinen, mutta enhän minä vielä vanha olekkaan ;) Meidän tyttö nämä kyllä meinasi jo viedä päältäni :D Kirjaimellisesti, housuihin tuli nimittäin vähän turhankin löyhä kuminauha, inhoan kiristäviä yövaatteita. Molemmat on kyllä ihan ok, toppi etenkin. Housuja voisi tehdä vähän pidemmillä/koko pitkillä lahkeilla talvea ajatellen. Saisi samalla kangaspinoja kukistettua :D Toppikaava pääsee kyllä varmasti ihan arkivaatetestiinkin, jotain perusraitatoppeja töihin tms. Housujen kaava on Ottobren Sweet Dreams (5/11), muokkasin vain kulmiin pyöristykset ja kanttasin.

Facebookin ompeluryhmässä joku oli tehnyt ihanan rennon paidan ja ystävällisesti jakoi mittoja paidastaan. Hän vaikutti kuvassa suunnilleen samankokoiselta, joten tein testiversion. Ja kiitos kovasti, tästä tuli nimittäin luultavasti uusi suosikkikaavani. Kuva ei todellakaan kerro, miten hyvältä tämä näyttää päällä, mutta sovituskuvia ei ole luvassa. Ostin tätä vajaa 10e/m maksavaa luirua neulosta alkukesästä haaveissa lepakkohihainen paita ja tässä se nyt on :) Ja tätä jäi vielä metrin verran, joten joku liehukehärpäke siitä lopusta varmasti tulee vielä. Tällä kaavalla taidan tuhota laatikoista löytyvät luirut viskoosisekoiteneulokset vaatehuoneen puolelle.

Jaetaan vielä paidan mitat täälläkin, tätä nimittäin kannattaa kokeilla. Hihansuu- ja helmaresorit kannattaa mitata omasta kropasta ja huomioida kankaan joustavuus. Tässä resorien valmiskorkeus on n. 10cm. Pääntietä ei ole huoliteltu mitenkään.

Se on loma loppu nyt ja aamulla aikainen herätys arkiseen aherrukseen. Hyvää yötä :)

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Loman aikaansaannoksia

Jatketaas tätä ommeltujen läjän purkua. Kesämiehelle piti alkukesästä saada shortseja kun jäbä joutui kulkea pelkässä vaipassa helteillä.
T-paita muokattu Toy Dog, koko 86 (OB 6/11), shortsit muokattu sivusaumattomaksi Donkey, koko 92 (OB 3/12).
Molemmat setit samoilla kaavoilla. Shortseista tuli kyllä oikein supernopeat surauttaa kun ei ole sivusaumoja. Alkuperäinen malli taskuineen ja kanttauksineen on kyllä hyvännäköinen, mutta tällä ompeluajalla (tai sen puutteella) tekee mieluummin nopeasti valmistuvia juttuja. Etenkin kun yritän samalla "siivota" kangasmassoja vähän pienempään tilaan.

"Siivouksen" seurauksena syntyi myös tähtihaaremit. En oikein keksinyt tälle kankaalle mitään käyttöä (kahteen vuoteen) ja nyt päätin saksia siitä edes haaremit. Jotenkin nämä kuviolliset alaosat ei ole mun juttu, mutta ihan kivannäköiset nämä on kirkkaan sinisen yksivärisen t-paidan kaverina.

Kaavana Ottobren Acrobatics (Ob 1/11). Jostain syystä näistä kuviollisista housuista tulee mieleen 80/90-luvun kuviolliset salihousut :D


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Jotain uutta ja jotain kierrätettyä

Törmäsin keväällä kivan oloiseen malliin jossain netin syövereissä, en enää edes muista missä, mutta malli oli Ottobren Seesaw-toppi (3/12). Ja koska lehtikin sattui olemaan ihan käden ulottuvilla, piirtelin kaavan samantien. Ihan toppina en sille lämmennyt, mutta mekoksi ja tunikaksi tuo muuntui hetkessä. Tämä on valmistunut jo alkukesästä ja hyväksi havaittu.

Tämä on mekkomittaan jatkettu, koko 110.

Joskus keväällä siivosin myös vaatehuonettani ja tyttö heilui siinä mukana. Yksi itse ompelemani tunika oli jo resorien osalta parhaat päivänsä nähnyt ja ääneen ihmettelin, että mikähän sen kohtalo olisi... Tyttö sitten sanoi, että "Vaikka mulle mekko, olis tosi hieno". No siirsin tunikan roikkumaan ompelukämppään ja mallailin mekkokaavoja, ei riitä... Siellä se roikkui kuukausikaupalla ja tässä pari päivää sitten keksin tehdä siitä Seesaw-tunikan. Ja tuli tosi hyvä. Tyttö etenkin oli tyytyväinen kun sai äidin vanhasta tunikasta itselleen tunikan, on kuulemma "vähä niinku äiti nyt" :) Tunikan trikoo oli kyllä todella hyvänä pysynyt, olen alkuperäistä pitänyt nimittäin paljon. Joskus kankaat menee esipesussakin huonompaan kuntoon mitä tuo oli nyt.

Tunika on myös kokoa 110, Leggarit Ropina-leggins, koko 104 (Ob 6/12).

Se olis kesäloma kohta lusittuna ja paluu arkeen edessä maanantaina. Pitää yrittää saada kesäloman surautuksia tännekkin nähtäväksi jossain välissä. Itselle pitäisi vielä surauttaa jotain uutta päälle laitettavaa töihin, suunnitelma on, kaava on, kangas on, aikaa... ei ole :D