sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ruma ankanpoikanen

Onko muilla kaapissa kankaita, joita katsoessaan miettii vain, että miksi ihmeessä tuotakin on pitänyt ostaa? No omasta kaapistani niitä kyllä löytyy, ja aina silloin tällöin teenkin inventaarin ja laitan myyntiin sellaiset joista en enää välitä. Joskus kuitenkin käy niin, ettei joku kangas menekkään kaupaksi. Joskus rumista ankanpoikasista kehittyykin kauniita joutsenia. Joutsen-trikoo jäi ns. käsiin myynti yrityksistä huolimatta, mutta siitä tulikin todella kiva paita (vaikkakin yksi joutsen epähuomiossa menetti kasvonsa). Peruspaitoja luottokaavalla tietysti, Toy Dog, koko 98 (ob 6/11). Housut myöskin suosikiksi kasvaneella kaavalla, City Mouse, koko 92 (ob 4/11).


Ja sitten on kankaita, jotka eivät lopu koskaan... Tästä peikko-trikoosta olen nyt tehnyt 3 vaatetta ja sitä jäi vieläkin pala... Korkeus ei riittänyt takakappaleeseen, joten se eri trikoosta. Kisuliini, koko 68 (ottobre 6/12).


Uusi saumuri on koeajettu. Ihan toimiva peli, tosin ompelijalla taisi olla vähän turhan kovat odotukset. Saumuria on kehuttu hiljaiseksi, mutta totesin sen olevan ihan yhtä hiljainen tai siis äänekäs kuin vanhakin saumuri on. Ei siis salaisia yöllisiä ompeluja edelleenkään luvassa. No ehkä kahden pienen lapsen äidin onkin viisaampaa nukkua yöllä.

4 kommenttia:

  1. Mulla on juurikin tuota joutsen -trikoota kaapissa, tein itselle tunikan ja oli tarkoitus tehdä loppupalasta pojille paidat, mutta idea kateissa. Näyttää muuten tosi kivalta yhdistettynä vaaleanpunaiseen ja vihreään!

    VastaaPoista
  2. Vautsi, mielestäni oikein kivoja kaikki! Peikko näyttää kivalta yhdistettynä puna-valkoraitaan :)

    VastaaPoista
  3. Joutsenta jäi vielä pala ja suunnittelin siitä vastaavaa paitaa pojalle. Raitahihat tulee vaan eri sävyyn :) Saa nähdä koska pääsee toteutukseen, aion nimittäin tehdä reilusti suuremman kun tuo kuvio ei mielestäni oikein toimi pikkuisissa vauvan vaatteissa :)
    Tuo peikkokuosi alkaa olla jo niin nähty meillä :D Onneksi siitä ei enää riitä vaatteisiin, korkeintaan jotain yksityiskohtia :D Tai teen jotain vauvan tumppuja jemmaan vauvalahjoiksi :D

    VastaaPoista
  4. Ompa tosiaan toi joutsen kiva yhdistettynä tuohon raitakankaaseen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)