lauantai 20. heinäkuuta 2013

Riemukas huppari

Tein vähän aikaa sitten itselleni hupparin, ikäänkuin koeversion. Hupparikankaita on nimittäin jostain syystä kertynyt nurkkiin sen verran, että olisi ehkä jo aika tehdä niille jotain... Koeversio on käytössä todettu oikein toimivaksi, vaikka se alkuun tuntui vähän ehkä suurelta. Lähinnä vyötäröakselilta, mutta käytössä tämä ylimääräinen väljyys olikin ihan mukava. Niin mukava, etten sitten kaventanut kaavaa, vaan päästelin perään samanlaisen hupparin riemukukasta. Ja olen taas sitä mieltä, että tämä on vähän suuri vyötäröakselilta :D Riemukukasta piti kyllä itseasiassa tulla tunika, mutta se näytti enemmän hupparilta sitten kuitenkin :)

Kuvat on muuten ihan surkeita... Tämä huppari tuli nimittäin todelliseen tarpeeseen, väki istui jo autossa kun äitee vielä kuvas hupparia pikapikaa ennenkö veti päälleen ja lähti kauppaan :D Ja akkukin loppui kamerasta toisen kuvan jälkeen, joten ne sitten sai kelvata :D


Kaavan pohjana on siis Ottobren Saturday Chilling-huppari (ob 5/11).


Kangasta oli täysleveä metrin korkea pala. Vähän jouduin soveltamaan, että sain sen riittämään. Huppua pienensin vähän, se on silti aavistuksen suurempi kuin yhdessä ostohupparissani, eli ihan hyvä. Alavarat edessä eivät mene helmaan asti, vaan tasan niin pitkälle, kuin jämäpaloissa riitti korkeutta. Kankaanpaloja jäi jonkin verran, joten leikkasin vielä alavat koko loppu pääntielle. Melko tarkkaan tuli siis käytettyä koko kangas, pipopala ja muutamia taskupaloja jäi.


Lukijoitakin on taas tullut kivasti lisää, tervetuloa uudet ja vanhatkin lueskelemaan :) Jotain kivaa arvontaakin voisi alkaa taas suunnitella, josko viimmeistään 100 lukijan kunniaksi :)

6 kommenttia:

  1. Nyt mää muuten keksin mitä sun blogin nimi tarkoittaa, risain=design! Oon aatellu ensin jotain rasa=lapanen tai sitten risa=rikki

    VastaaPoista
  2. :D No saattaa äitee vähä rikkiki olla välillä (usein) jostain syystä, mutta designista se on tosiaan paikalliselle murteelle käännetty :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana! Jokohan uskaltautuisin itselleni hupparia tekemään :-)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana :) kelpais tännekkin;) Mukavaa alkavaa viikkoa teille :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kaikille :) Kyllähän tästä aika herkku tuli ja ihana käytössä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)