keskiviikko 23. elokuuta 2017

Toimiikohan tämä vielä...

Eipä oo tullut tänne kirjoitettua ikuisuuksiin. Viimeisen vuoden aikana oon ommellut varmaan max. 10 vaatetta. Kangasvarastot tursuaa ja oonkin laittanut paljon kankaita myyntiin Fb:n Kangashamstereihin.

Jotain kuitenkin sain aikaseksi ja kokeillaan nyt tännekin päivittää.

Pojalle paitoja koossa 116 ja tytölle koossa 128. Kankaat alkaa olla kuosien puolesta jo museo-kamaa...

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kloriittihuuruissa, osa 2

Aiemmin kerroinkin testailleeni kloriitin vaikutusta pariin kankaaseen. Tästä kankaasta testilabra lähti liikkeelle.


Alimmaisena kuvassa kangas alkuperäisessä sävyssään, päällä kaksi eri sävyistä vaalennusta. Kankaat vaaleni tasaisesti, mutta pientä rakeisuutta on havaittavissa kun läheltä tihrustaa. En enää muista oliko tuo kangas digiprintti, mutta samantyyppiinen rakeisuus on mielestäni usein digiprinttikankaiden ongelmana.

Vaaleampi testipätkä päätyi singoalla-mekoksi. Tämä olikin hyvä kaava jos haluaa päästä ylimääräisistä kangasvarastoista nopeasti eroon, meni oikeastaan melkein koko metrin pätkä tähän 116-kokoiseen mekkoon.

Mukavaa viikonloppua!

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Sirkuksesta karanneet

Joistain kankaista vaan tykkää enemmän kuin toisista. Joihinkin ei kyllästyisi millään. Tämä Ainolan Metsän sirkus-kangas lukeutuu omiin suosikkeihini. Olen tästä tehnyt t-paidan viime kesäksi pojalle. Nyt päätin tehdä kankaan lopuista muutaman paidan, tarkoituksena, ettei tätä kauheasti nyt kuitenkaan jäisi kaappiin marinoitumaan. Onnistuin, vain tilkkuja jäi. Ja pakkohan ne on säästää, ties vaikka laittaisi johonkin yksityiskohdaksi jonkin eläimen joskus...

Tein kaksi 104-kokoista heti käyttöön tulevaa paitaa. Lisäksi yksi 110-kokoinen paita, joka oli tarkoitettu odottelemaan ensi syksyä, mutta laitoinkin sen hetken mietittyäni myyntiin. (Jostain syystä pitkään kaapissa odottelevat vaatteet unohtuvat meillä kokonaan ja löytyvät vasta kun ovat jo pieniä...) 

Näissä näkyy vähän hölmösti pääntiellä henkarin pätkät, ei anneta häiritä, ainakaan paljoa :)



 Tämä alimmainen on siis kokoa 110 ja lähti myyntiin facen Ommeltujen vaatteiden kirppikselle.

Kamala ruuhka olisi ompeluhuoneella, suunnitelmia on huomattavasti enemmän kun käytettävissä olevaa aikaa... Oliko jollain tiedossa se aikaa myyvä nettikauppa, saa laittaa viestillä osoitetta...


Mukavaa viikonloppua kaikille kävijöille :)




 

torstai 3. maaliskuuta 2016

Kloriitin tuoksuiset terveiset

Hei taas pitkästä aikaa kaikille. On näköjään jäänyt ompelukset päivittämättä tänne blogin puolelle, yritän parantaa tapani :) Jos seuraatte instassa ompeluaiheisia päivityksiä, niin täällä vilahtelee minun ompeluksia aina välillä, yleensä heti kun paininjalan alta vaan pääsee henkarille.

Sain päähäni vaalentaa erästä kangasta kloriitilla aika reippaasti (siitä myöhemmin lisää), ja samalla muistin tämän kaapin perille jääneen kankaan. Kangas oli jo saapuessaan omissa silmissäni vaaleanpunainen, jopa mies oli sitä mieltä (kaikki varmaan tietää miesten värisilmän...). Ja koska kuosi on kuitenkin aika poikamainen, ei vaaleanpunainen pohja mielestäni sopinut siihen.

Yritin tätä kangasta vaalentaa kloriitilla jo heti kun sain sen käsiini, mutta en uskaltanut laittaa kovin ärtsyyn liemeen uimaan. Nyt kuitenkin keräsin rohkeutta ja heitin kankaan hetkeksi kloriittiliuokseen, jossa olin hetkeä aiemmin vaalentanut sitä toista kangasta. Kangas ei montaa minuuttia ehtinyt ämpärissä olla, kun vesi muuttui oranssiksi. Säikähdin, huuhtelin kankaan ja heitin molemmat kankaat pesukoneeseen pyörimään.

Lopputulos on edelleen aavistuksen punertava, mutta tämän kanssa pystyn jo elämään. Varmaan olisi saanut vieläkin vaaleammaksi jos olisi uskaltanut antaa lillua ämpärissä pidempään. Ei oikein kuvasta välity sävyjen ero, mutta päällä siis tilkku, joka on leikattu ennen viimeisintä kloriittikylpyä.



Ja tästä tuli pojalle ihan perussettiä, eli pitkähihainen paita. Laitoinkin juuri pieniä vaatteita kirpparikasaan, joten näitä pertsoja on työjonossa nyt useampi.



Tämmöistä tällä kertaa, mukavaa viikonloppua :)



torstai 17. joulukuuta 2015

Pikku bambi

Tein tytölle vielä toisenkin yökkärisetin. Eiköhän näillä taas hetki pärjätä. Kaavat samat kuin aiemminkin, Raide ja Ropina, molemmat 6/12 Ottobresta.

Seuraavaksi pitäisi ottaa paininjalan alle poikamaisempaa settiä, ja valmistakin olisi suotavaa tulla jouluksi.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jouluiset piparikoristeet

Näin jossain Facen ryhmässä mielestäni todella kauniita kuusenkoristeita. Tekokin vaikutti hauskalta puuhastelulta lasten kanssa, joten eikun kokeilemaan.

Valkoiset koristeet ovat soodataikinasta tehtyjä ja rusehtavat taikataikinasta. Ohjeet taikinoihin löytyi helposti googlen avulla. Muotteina tietysti piparimuotteja, kuviot painoin Iittalan Kastehelmi-sokerikolla. Reiät narua varten sai kätevästi ohuella pillillä. Soodataikina alkoi kuivua aika nopeasti ja oli muutenkin haasteellisempi käsitellä kuin taikataikina. Kuivuneena soodataikinasta tehdyt koristeet kimaltelee kauniisti, joten annan anteeksi sille. 

Lasten leipomuksista tehtiin pitkiä roikkuvia koristeita. Solmin nauhaan n.10cm välein koristeet ja alimmaiseksi punaisen helmen. Yksi tälläinen köynnös viedään myös mummulaan.
Taidetaan joutua ostamaan kuusi tänä vuonna, ainakin koristeita olisi :D

torstai 26. marraskuuta 2015

Pallotellen

Hei taas pitkästä aikaa! Kesä meni pihalla häärätessä ja syksykin taisi mennä samoissa merkeissä. Viimeisin ompelupäivitys oli näköjään huhtikuun puoliväliltä, sen jälkeen ei ole kyllä koneet sitten surisseetkaan.

Ennenkuin nyt. Tyttö alkoi yksi ilta murehtimaan, etten ole tainnut huomata miten hän on kasvanut ja yövaatteiden lahkeet on jo lyhyeksi jääneet... Juu olen huomannut, mutta...

Sain aikaiseksi piirtää isommat kaavat (kun ensin löysin kadonneeksi julistamani kasan Ottobre-lehtiä). Paita on suosiksi muodostunut Raide ja leggingsit niin ikään suosikiksi muodostuneet Ropinat, molemmat 6/12 Ottobresta.

Eipä näissä mitään ihmeellistä ole. Mutta tulipa ommeltua ja kyllähän siitä pitää mainita ;) Tiedä vaikka ottaisi taas tavaksi.