tiistai 6. tammikuuta 2015

Nykyaikaan siirtyminen...

Minulla on tähän asti ollut käytössä ihan peruspuhelin. Ja sillä tarkoitan todellakin ihan tavallista puhelinta ilman älyllisiä ominaisuuksia. Ei nyt sentäs lankapuhelin kuitenkaan :-D Olen pitkään kaivannut puhelimeeni parempaa kameraa ja nettiä, helpottaa esim. Facen kirppareille tavaran laittoa. Niimpä hankin itselleni älykkään puhelimen ja siirryin nykyaikaan. Kohta on kaapit tyhjätty turhista roinista ja lasten pienistä vaatteista yms. kohtuu hyvin tuntuu kauppa käyvän facen kirppareilla :)

Ajattelin kokeilla myös bloggaamista puhelimella. Se on muutenkin jäänyt viime aikoina kovin vähälle... Ommellut olen, mutta en ole edes kuvannut isoa osaa tuotoksista.
Nyt räpsin ompelukämpässä pari kuvaa viimeisistä ja muokkasin pikaisesti luurilla aikeenani liittää ne tähän postaukseen. Jos vain osaan :-D Ainakin kuvien sijainti tulee olemaan yllätys, sijainnin määritys ei kuulemma ole käytettävissä... pitänee perehtyä tähän myöhemmin. Kuvissa on mekko tytölle kokoa 104 ja pari paitaa pojalle koossa 98.

muoks. kuvien sijaintiin tekstissä ei taida voida vaikuttaa. Sijainnin määrityksellä ilmeisesti tarkoitetaan paikkaa, jossa kuva on otettu.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihanan raikkaita ompeluksia! En ole aikoihin kokeillut puhelimella postausta. Pitäisi kyllä kokeilla, kun kännykän kamerakin on kohtuullisen hyvä, niin voisi postata milloin vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itestä aina välillä tuntuu, että ovat vähän turhankin raikkaita ja värikkäitä, mutta jostain syystä hailakammat yksilöt jäävät meillä kaapin perukoille käyttämättöminä. Joten tällä linjalla mennään, oli muoti mitä tahansa :) Ihastelen kyllä kaupassa ja muitten tekemiä mustavalkoisia ja maanläheisempää väritystä olevia lastenvaatteita, mutta omieni päällä en niitä osaa katsoa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)