lauantai 10. elokuuta 2013

Johan on surissu...

Nyt tekisi melkein mieli varoittaa heti alkuun huonoista kuvista. Kuvausassistentti (aurinko) oli vähän huonolla tuulella ja osa kuvista on ylivalottuneita ja osa taas pilvisen synkkiä...

Mutta mutta, lupasin tehdä itselleni seuraavaksi jotain muuta kuin hupparin. No teinkin. Tein oman virityksen Bohemian-tunikan kaavan pohjalta (Ob 5/09). Koko oli muistaakseni 34.


Eteen tein rypytyksen ja aluksi myös taakse, mutta se ei oikein istunut nätisti. Näytti lähinnä Notre Damen kellonsoittajalta... Nyt siellä on siis vastalaskos, toimii paremmin, mutta ei täydellinen. Paras olisi, jos kaavassa ei olisi takana tuota ylimääräistä väljyyttä lainkaan. Hihansuihin laitoin myös rypytykset kanttauksen alle.  Tyttö oli sitä mieltä, että äiti on tehnyt itelleen yöpaidan... No ajattelin tällä "yöpaidalla" mennä siskon pojan synttäreille huomenna.


Pojalle piti tehdä pari yökkäriä tutulla Villikko-kaavalla, koko 80 (Ob 1/13). Värit ei kyllä pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa. Tuolla haaruksessa on lahjeresorien väriset kam-nepit tehosteena.


Toinen samanlainen siis. Tähän kokeilin ensimmäistä kertaa pienempiä kam-neppejä. Ihan toimivilta nekin vaikuttaa. Täytyy nyt oikein testailla kumpi koko on käytössä oikeasti toimivampi. Tässäkin nepit lahjeresorien väriset.


Molempien lahjeresorit on käännettävää mallia. Meillä oli joskus tytöllä H&M:n yöhaalari, jossa oli tälläiset lahkeet ja tykkäsin kovasti käytössä.


Bert-body, koko 80 (Ob 1/12), valmistui pitkään marinoiduista JNY:n trikoista. Ja kun neppien testailun makuun pääsin, testasin tähänkin sitten eri neppejä. Jotain metallisia rengasneppejä. Aika löysiltä tuntuu. Vähän epäilen, että löystyy varmaan käytössä vielä lisää ja sitten on helmat auki jatkuvasti... En tiedä minkä merkkisiä nämä nepit on, olen ystävältä nämä joskus ostanut. Kamalasti kuumottaisi kyllä tilata pressiin metallinepeille käyvät leuat ja kasa neppejä...

Näiden lisäksi surautin vielä siskon pojalle synttäriviemisiä, mutta jätetään ne varmuuden vuoksi ensi kertaan ;)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvin meni synttärit "yöpaitasillaan" ;)

      Poista
  2. Luulin kommentoineeni jo aikaisemmin, mutta ei sitä näkynytkään. Piti sanomani, että ihania, rohkeita kangasyhdistelmiä ja ihania vaatteita noin ylipäätään. Teetkö myyntiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Ainakaan toistaiseksi aikani ei riitä myyntiin tekemiseen, mutta eihän sitä koskaan tiedä ;)

      Poista
  3. Kivoja ja siistejä vaatteita! Toi bohemian on hieno, kelpais mullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Se on kyllä kaikessa yksinkertaisuudessaan kiva minunkin mielestä :)

      Poista
  4. Minullapa on ne pressin (tai prässin kuten noi meitin miehet sanoo) metallineppien leuat, ja usko pois, käsin ei tee mieli painaa enää yhtäkään neppiä! Sattumoisin kun Kangastukun nepit viel käy kyseisiin leukoihin kuin nenä päähän niin välillä tekee oikein mieli laittaa neppejä, tosin yleensä se sellainen puuska taantuu äkkiä :-D Mutta suosittelen siis lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en mäkään käsin (tai vasaralla) oo noita metallineppejä laittanut. Mä oon laittanu sen muovisen läpyskän pressin väliin ja juntannu sillä noi metallisetkin kiinni :D Mutta oishan ne leuat oikeasti paljon kätevämmät :) Ja mies tykästyi noihin rengasneppeihin heti, joten kait ne on tilaukseen laitettava :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)