tiistai 22. heinäkuuta 2014

Raidat rutussa

Tilasin Vimmalta rutturaitaa, ajatuksissa oli jotain maksimekon tapaista, ehkä... Kankaan saavuttua se ei vastannutkaan täysin odotuksiani. Sen pitäisi olla 95% puuvillaa ja 5% elastaania, mutta melkein uskaltaisin väittää sen olevan 100% puuvilla trikoota. Käyttäytyi ommellessakin samoin (reikiintyi pallokärjillä). No joka tapauksessa, suunnitelmat meni uusiksi. Kangas ehti jo vähän tuskastuttaakkin, tilasin nimittäin 2m, että varmasti riittää maksimekkoon.


Viimme sunnuntaina lasten siirryttyä päiväunille, hipsin ompelukämppään, kaivoin tutun kaavan ja leikkasin. Heitin vain paidan takakappaleen kaavan kankaalle ja leikkasin "summissa" (mitään summissa, selkeä visio kirkkaana mielessä :D). Leikatun takakappaleen avulla leikkasin etukappaleen ja avarsin pääntien edestä. Ja surrur. Tai muka surrur, tietysti joka kone vastusti kun kyseessä olisi ollut tälläinen superpikapikaompelus...


Hihat ovat siis samaa miehustakappaletta. Hihansuussa rullapäärme ilman venytystä, vähän se aaltoilee, hillitysti. Tästä tuli aika kiva, sopivan rento, väljä malli kun on. Taidan tehdä toisenkin samalla "kaavalla". Tätä kangasta jäikin sitten reilu metrin pätkä jemmaan. Siitähän tekee vaikka mitä.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Harmaa, harmaampi, harmain

Näitä loman aikaansaannoksia edelleen... Jotain kuvia vielä jäi odottelemaan käsittelyä, mutta mennään näillä nyt tällä erää eteenpäin. Ah, niin ihanaa peruspertsaa, ihanista kankaista tietysti.

Testasin uutta kaavaa! Ei ollut käsillä 92 koon valmiiksi piirreltyjä kaavoja, joten piirtelin uudet lehdestä joka oli käden ulottuvilla. Ja rohkeasti leikkelin nämä kankaat kaavan testaukseen... Mutta kannatti olla rohkea, kaava osottautui hyväksi meidän jäbälle. Kaava on Ottobren David, koko 92 (4/13), pieniä muutoksia tehty lennosta. Alkuperäisessä taisi olla ajateltu resorit hihansuihin ja jopon leikkuun jälkeen aloin epäillä pääntietä liian avaraksi, joten toisessa nostettu edestä aavistus.

Huomenna olisi luvassa pikavisiitti Asuntomessuille. Ei ole muutamaan vuoteen tullut käytyä, joten oikein mukava päästä taas paikan päälle.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Loman aikaansaannoksia vol.2

Olen koko kesän suunnitellut piirtäväni topin ja t-paidan kaavat naisten Ottobre-lehdistä. Muistin sellaisia numeroita omistavani nimittäin. Nyt kun vihdoin loman loppuvaiheessa sain aikaiseksi, totesin, että turha vaiva. Pieninkin koko oli aivan liian suuri kun verrokkina oli hyväksi havaittu toppi. Kiva. No onneksi minulla oli se hyväksi havaittu toppi käsissä, piirsin sitten siitä kaavan. Yöhousujenkin kaavaa olen ollut vailla, ja yllättäen sellainenkin löytyi omista naisten Ottobreista. Pienin koko vaikutti vähän suurehkolta, mutta ajattelin, että eipä varmaan kiristä :D
Toppikankaan kanssa tuli heti ongelmia eteen, korkeus ei riittänyt. Tein sitten toppiin "raglan-hihat", tai saumat, ja sain kankaan riittämään. Olin suunnitellut laittavani näihin tummanruskeat kanttaukset, mutta kanttia oli kovin vähän, enkä jaksanut alkaa tekemään lisää. Otin sitten kiekon, jossa oli eniten resoria ja joka edes jotenkin sopii settiin. Tuli vähän tyttömäinen, mutta enhän minä vielä vanha olekkaan ;) Meidän tyttö nämä kyllä meinasi jo viedä päältäni :D Kirjaimellisesti, housuihin tuli nimittäin vähän turhankin löyhä kuminauha, inhoan kiristäviä yövaatteita. Molemmat on kyllä ihan ok, toppi etenkin. Housuja voisi tehdä vähän pidemmillä/koko pitkillä lahkeilla talvea ajatellen. Saisi samalla kangaspinoja kukistettua :D Toppikaava pääsee kyllä varmasti ihan arkivaatetestiinkin, jotain perusraitatoppeja töihin tms. Housujen kaava on Ottobren Sweet Dreams (5/11), muokkasin vain kulmiin pyöristykset ja kanttasin.

Facebookin ompeluryhmässä joku oli tehnyt ihanan rennon paidan ja ystävällisesti jakoi mittoja paidastaan. Hän vaikutti kuvassa suunnilleen samankokoiselta, joten tein testiversion. Ja kiitos kovasti, tästä tuli nimittäin luultavasti uusi suosikkikaavani. Kuva ei todellakaan kerro, miten hyvältä tämä näyttää päällä, mutta sovituskuvia ei ole luvassa. Ostin tätä vajaa 10e/m maksavaa luirua neulosta alkukesästä haaveissa lepakkohihainen paita ja tässä se nyt on :) Ja tätä jäi vielä metrin verran, joten joku liehukehärpäke siitä lopusta varmasti tulee vielä. Tällä kaavalla taidan tuhota laatikoista löytyvät luirut viskoosisekoiteneulokset vaatehuoneen puolelle.

Jaetaan vielä paidan mitat täälläkin, tätä nimittäin kannattaa kokeilla. Hihansuu- ja helmaresorit kannattaa mitata omasta kropasta ja huomioida kankaan joustavuus. Tässä resorien valmiskorkeus on n. 10cm. Pääntietä ei ole huoliteltu mitenkään.

Se on loma loppu nyt ja aamulla aikainen herätys arkiseen aherrukseen. Hyvää yötä :)

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Loman aikaansaannoksia

Jatketaas tätä ommeltujen läjän purkua. Kesämiehelle piti alkukesästä saada shortseja kun jäbä joutui kulkea pelkässä vaipassa helteillä.
T-paita muokattu Toy Dog, koko 86 (OB 6/11), shortsit muokattu sivusaumattomaksi Donkey, koko 92 (OB 3/12).
Molemmat setit samoilla kaavoilla. Shortseista tuli kyllä oikein supernopeat surauttaa kun ei ole sivusaumoja. Alkuperäinen malli taskuineen ja kanttauksineen on kyllä hyvännäköinen, mutta tällä ompeluajalla (tai sen puutteella) tekee mieluummin nopeasti valmistuvia juttuja. Etenkin kun yritän samalla "siivota" kangasmassoja vähän pienempään tilaan.

"Siivouksen" seurauksena syntyi myös tähtihaaremit. En oikein keksinyt tälle kankaalle mitään käyttöä (kahteen vuoteen) ja nyt päätin saksia siitä edes haaremit. Jotenkin nämä kuviolliset alaosat ei ole mun juttu, mutta ihan kivannäköiset nämä on kirkkaan sinisen yksivärisen t-paidan kaverina.

Kaavana Ottobren Acrobatics (Ob 1/11). Jostain syystä näistä kuviollisista housuista tulee mieleen 80/90-luvun kuviolliset salihousut :D


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Jotain uutta ja jotain kierrätettyä

Törmäsin keväällä kivan oloiseen malliin jossain netin syövereissä, en enää edes muista missä, mutta malli oli Ottobren Seesaw-toppi (3/12). Ja koska lehtikin sattui olemaan ihan käden ulottuvilla, piirtelin kaavan samantien. Ihan toppina en sille lämmennyt, mutta mekoksi ja tunikaksi tuo muuntui hetkessä. Tämä on valmistunut jo alkukesästä ja hyväksi havaittu.

Tämä on mekkomittaan jatkettu, koko 110.

Joskus keväällä siivosin myös vaatehuonettani ja tyttö heilui siinä mukana. Yksi itse ompelemani tunika oli jo resorien osalta parhaat päivänsä nähnyt ja ääneen ihmettelin, että mikähän sen kohtalo olisi... Tyttö sitten sanoi, että "Vaikka mulle mekko, olis tosi hieno". No siirsin tunikan roikkumaan ompelukämppään ja mallailin mekkokaavoja, ei riitä... Siellä se roikkui kuukausikaupalla ja tässä pari päivää sitten keksin tehdä siitä Seesaw-tunikan. Ja tuli tosi hyvä. Tyttö etenkin oli tyytyväinen kun sai äidin vanhasta tunikasta itselleen tunikan, on kuulemma "vähä niinku äiti nyt" :) Tunikan trikoo oli kyllä todella hyvänä pysynyt, olen alkuperäistä pitänyt nimittäin paljon. Joskus kankaat menee esipesussakin huonompaan kuntoon mitä tuo oli nyt.

Tunika on myös kokoa 110, Leggarit Ropina-leggins, koko 104 (Ob 6/12).

Se olis kesäloma kohta lusittuna ja paluu arkeen edessä maanantaina. Pitää yrittää saada kesäloman surautuksia tännekkin nähtäväksi jossain välissä. Itselle pitäisi vielä surauttaa jotain uutta päälle laitettavaa töihin, suunnitelma on, kaava on, kangas on, aikaa... ei ole :D

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Ihan palikkana





 




On täällä ommeltukin, lähinnä peruspertsaa. Nopeaa ja helppoa, kangasvuoren "siivousta". Kuvaa ei nyt tähän hätään löydy, laitetaan eri postaukseen. Luultavasti sieltä joutaa yksi ompelus myyntiinkin, ei jotenkin näytäkkään meidän poitsun paidalta. Jos kaipaat syksyksi pojalle 92 kokoista trikoopaitaa, olehan kuulolla lähipäivinä.

Ompelun lisäksi on kesälomalla tehty muutakin. Ainakin päivän retki Ikeaan. Päivä siinä meni, 3h/sivu matkoihin. Ensimmäinen pidempi reissu lasten kanssa ja hengissä selvittiin. Eikä kukaan tainnut saada pahempia traumojakaan. Reissun seurauksena on tietysti päässyt ruuvailemaan vähän.


Sain (ostin) uuden tv-tason. Tai kaapin. Ah, se on niin hieno. Ette edes halua tietää mitä siinä oli ennen :D